Month: January 2022

Talvilomalle
Yleisesti

Talvilomalle ideoita lapsiperheille

Maailmantilanteen ollessa mikä se on, kaipaavat kaikki perheet talviloman ideoita. Aiemmin talvilomaideat olivat kiven alla varsinkin vähävaraisissa perheissä, mutta näinä vuosina kaikki ovat eräällä tavalla samalla viivalla. Useimmat perheet pysyvät kotona, eivätkä matkusta esimerkiksi kauas Lappiin tai ulkomaille laskettelemaan. Varsinkaan pääkaupunkiseudulta josta matka on pitkä Suomen pohjoisosaan. Kannattaakin katsella, löytyisikö paikallisia mahdollisuuksia mukavan “hiihtoloman viettoon”. […]

Lue lisää
Yrittäjäksi
Yleisesti

Yrittäjäksi kirjoittamalla – hyviä neuvoja yrittäjyyteen

Yrittäjyyden aloittamisessa voi olla haastavinta sen oman alan löytäminen, jolla myydä omia palveluita tai tuotteita. Moni ei tule edes miettineeksi, että kirjoittamisella voi tienata rahaa, kunhan miettii palvelunsa tarkoin. Annamme alla hyviä neuvoja yrittäjyyteen, joten ota lokoisa asento ja ennakkoluuloton asenne. Moni luulee että kunhan vain blogin perustaa, niin kaikki lukevat sitä automaattisesti. Näin ei […]

Lue lisää
sisustussuunnitte
Yleisesti

Vuoden 2022 tuulet sisustussuunnittelussa

2021 on jäänyt taakse ja ihmiset ovat joutuneet tai saaneet viettää kotona enemmän aikaa. Näyttää myös siltä että tämäkin vuosi menee samaan malliin. Jos et ole aiemmin tullut ajatelleeksi, kannattaa kodista tehdä vieläkin viihtyisämpi, sillä se vaikuttaa mielialaan ratkaisevasti. Tässä artikkelissa esittelemme monikäyttöisiä vinkkejä, joiden avulla kotisi pysyy siistinä ja funktionaalisena. Sisustussuunnittelu ei ole vaikeaa, […]

Lue lisää